Koululiikunta herättää monille muistoja, mutta nykyaikana monimuotoisuuden pitäisi vähentää koululiikunnan vihaamista.

Koululiikunnassa on opetettu vuodesta 2016 alkaen liikunnalliseen elämäntapaan liittyviä perustaitoja kilpaurheilussa tarvittavien lajitaidojen sijaan.

Monipuoliset oppimisympäristöt, erilaiset oppimistehtävät sekä liikuntamuodot- ja lajit toimivat välineinä liikunnanopetukselle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tuusulan Hyökkälän yhtenäiskoulussa opettajana vuosia toiminut Kimmo Kiuru avasi alkaneen lukuvuoden alkutaipaleella, mitä tämä tarkoittaa.

– Ei lajeja varsinaisesti ole otettu pois. Erilaisia lajeja lähestytään motoristen perustaitoharjoitteiden kautta.

Kiurun esimerkkinä toimii heittoliike, joka saadaan valjastettua useaan lajiin.

– Motoristen perustaitojen harjoittelu ennen varsinaista lajia antaa pohjan onnistumiselle. Esimerkkilajeja ovat keihäänheitto, pesäpallo ja koripallo. Kyllä tuttuja lajeja pelataan, Kiuru muistuttaa.

Move-mittaus on jälleen syksyllä suomalaisilla kahdeksasluokkalaisilla.

– Se kertoo laadukkaasti sen, missä kukin oppilas fyysisen toimintakyvyn osalta menee. Tulokset eivät ole kuitenkaan arvioitavia todistukseen tulevan numeron kannalta, Kiuru tarkentaa.

Move-mittauksessa testataan liikkuvuutta, juoksua (20 metrin piip-testi), lihaskuntoa ja voimantuottoa.

– Mitä sillä mitataan, on oleellisin kysymys. Juoksutesti tuossa muodossa ei kerro ihmisen kunnosta koko totuutta.

Perinteiset kunto- ja juoksutestit eivät kuulu enää opetussuunnitelmaan. Cooperin testi (12 minuuttia juoksua) ei ole kuulunut Kiurun tunteihin vuosiin.

Hän kertoo joskus pitäneensä testiä, mutta myöntää sen olevan vanhanaikainen.

Nuorten liikuntaan ja liikkujien määrään heijastuu polarisaatio. Tarkoittaen Kiurun mukaan sitä, että nolla kertaa liikkujia viikossa on paljon. Vastaavasti aktiivisesti 5–7 kertaa liikkuvien määrä on myös noussut.

– Emme ole huolissamme aktiiviliikkujista, vaan nolla kertaa liikkujista, kuinka innostaa heitä liikkumaan koululiikunnan avulla.

Kiurun mukaan kaikkien osallistaminen on haaste. Pyrkimyksenä hänen mukaansa on madaltaa rimaa tunneilla, jotta koululiikuntaa ei vihattaisi.

– Dynaaminen ryhmäjakomalli on tasapuolinen vaihtoehto. En esimerkiksi anna oppilaiden tehdä jakoja, vaan laitan porukan puoliksi itse.

Dynaaminen jakomalli tarkoittaa, että lajista jo tietävät ja aktiiviliikkujat pelaavat keskenään, ja harjoitusta enemmän tarvitsevat oppilaat keskenään.

Vastavalmistunut liikunnanopettaja Janna Virtanen aloitti uutena tuusulalaisopettajana työt Hyökkälässä. Hän tunnistaa ja muistaa omakohtaiset kokemukset liikuntatunneilta.

– Muistan pallopelien olleen vahvasti keskiössä tunneilla. Oli paljon lajikeskeisyyttä.

– Nykyajan opettajilla on mielestäni vapaammat kädet toimia ja opettaa erilaisten oppilaiden kanssa.

– Ei lajeja varsinaisesti ole otettu pois. Erilaisia lajeja lähestytään motoristen perustaitoharjoitteiden kautta.

Kiurun mukaan Tuusula soveltuu ympäristönä monipuoliseen liikuntaan.

– Meillä on todella hyvä ympäristö järjestää monipuolisia tunteja. Näin ei ole aina ollut, Kiuru muistuttaa.

Syyslukukaudella hän toivoo ulkoliikuntakauden säiden puolesta jatkuvan pitkään.

– Silloin tutuiksi ehtisivät tulla yleisurheilu, suunnistus, jalkapallo ja kenties BMX-pyöräily ja frisbeegolf.

Nykyaikana e-urheilu on noussut ilmiöksi. Peliturnauksia on nähty yleisradion tv-kanavilla tai Yle-areenassa suorina lähetyksinä.

Liikunnanopettaja Kimmo Kiuru, nähdäänkö liikuntatunneilla joskus e-urheilua?

– En usko, että heti lähitulevaisuudessa. Ajatus ei ole kuitenkaan mahdoton, koska Rykmentinpuiston kouluun on tulossa peliseinä, Kiuru paljastaa.

Virtanen kertoo nähneensä Educa-messuilla juoksumaton, johon yhdistetyssä monitorissa oma pelihahmo eteni eteenpäin sitä mukaa, kun juoksumatolla juostiin fyysisesti.

– Toistaiseksi ja varmasti tulevaisuudessakin liike on meille ihmisille hyvinvoinnin lääke, Kiuru huikkaa.

Alkuperäinen artikkeli: Keski-Uusimaa